maanantai 31. elokuuta 2009

Lohtutorttu sitruunasta ja rosmariinista


Sunnuntai-iltapäivä tuli vietettyä Espo Cinessa, eikä se ollut yksinomaan viihdyttävä. Katsomani elokuva Naisen Kivitys järkytti, itketti ja kauhistutti.

Elokuva perustuu kirjaan The Stoning of Soraya M, joka kertoo salajuonen perusteella aiheettomasti aviorikoksesta tuomitun iranilaisnaisen karmeasta kohtalosta parinkymmen vuoden takaa. Kirja perustuu tositapahtumiin ja on kielletty Iranissa, niin kuin elokuvakin tultaneen kieltämään. Kuolemantuomiot kivittämällä kohdistuvat erityisesti naisiin ja niitä harjoitetaan yhä tänä päivänä ainakin Iranissa.

Leffa tulee Finnkinon ensi-iltaan 16.10. ja suosittelen sitä vilpittömästi. Popcornit kannattaa jättää ostamatta, mutta nenäliinoja on hyvä ottaa mukaan paketillinen.

Koska tiesin etukäteen että illan leffa-anti ei olisi sieltä kevyimmästä päästä, valmistin lohdutukseksi todellista turvaruokaa: pehmeän, lempeän kostean ja maukkaan sitruuna-rosmariinikakun. Sen olisi voinut kuorruttaa tuorejuustolla, mutta päätinkin keittää raparperikompotin omista raparpereistani. Idean torttuun sain iki-ihanasta Sunday Suppers-blogista.

Kotiin palattua kuppi teetä ja aimo viipale torttua raparperikompotin ja vaniljarahkan kanssa hälvensi surullisia ajatuksia, vaikka täytyykin myöntää että näkemäni ei unohdu vielä pitkään aikaan.


Sitruunarosmariinikakku ja raparperikompotti

200 g margariinia huoneenlämpöisenä
2,5 dl sokeria
2 dl fariinisokeria
4 munaa
1 sitruunan kuori raastettuna
2-3 oksaa rosmariinia, hienoksi pilkottuna
7 dl vehnäjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
0,5 tl soodaa
1 tl suolaa
1 sitruunan mehu
1 prk kermaviiliä
2 tl vanilliinisokeria

Uuni 175 C
Paistoaika 45-55 min

1. Vaahdota margariini ja sokeri.
2. Lisää munat yksi kerrallaan, sekoittaen välillä huolellisesti.
3. Lisää sitruunan raastettu kuori ja erittäin hienoksi pilkottu rosmariini.
4. Sekoita kuivat aineet keskenään.
5. Sekoita nesteet keskenään.
6. Lisää kuivia aineita ja nestettä taikinaan vuorotellen, välillä sekoittaen.
7. Paistoaika omassa uunissani oli 55 min, joista viimeiset 10 min foliolla peitettynä.

Tarjoa raparperikompotin ja vaniljajäätelön tai -rahkan kanssa.


Raparperikompotti

500 g raparperia
2 dl sokeria
3 tl vanilliinisokeria
2 rkl vaniljahunajaa

1. Paloittele raparperi noin puolen sentin palasiksi.
2. Laita kaikki aineet kattilaan, sekoita.
3. Anna kypyä miedolla lämmöllä.
4. Kompotti on valmis kun raparperit ovat pehmenneet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti