perjantai 11. syyskuuta 2009

Risotto alla milanese con katkaravut e pomodori


Risotto on hyvää. Olen kokeillut erilaisia versioita tateista, sekasienistä, vihanneksista, merenelävistä; valkoviinillä ja ilman. Aina on maistunut. Sekasienistä tuli toistaiseksi parasta, pitänee tehdä sitä vielä tänä syksynä ja antaa resepti.

Mutta tällä kertaa kokatessani saivat sienet olla, mielessä pyöri risotto alla milanese. Se on sahramilla maustettu risotto, jota yleensä nautitaan ossobuccon kanssa. Mutta miksei sahramin maku sopisi myös katkarapuihin?

Katkarapujen seuraksi laitoin pataan tuoretta tomaattia. Ideana on, että tomaattien pitää säilyttää tuoreutensa ja kiinteytensä. Siksi ne lisätään vasta lopuksi ja keittoajan kanssa pitää olla tarkkana. Päämauste sahrami kallista, muttei kannata tässä korvata sitä kurkumalla kuten joskus neuvotaan, sillä aidon aineen maku on omaa luokkaansa. Käytin kaksi puolen gramman pussia.

Tässä vaiheessa ruokaa ei enää voi kutsua Risotto alla Milaneseksi, joten ristin sen uudelleen "Risotto alla Chilisitruunase".


Risotto alla Chilisitruunase

Riittää ainakin neljälle


1 sipuli
Öljyä kuullottamiseen
3 dl avorioriisiä
1,5 dl kuivaa valkoviiniä
1 g sahramia
8-9 dl kanalientä (itse tein liemikuutiosta)
suolaa
mustapippuria
kourallinen tuoretta basilikaa
50 g voita tai margariinia
3 tomaattia
1 pussi katkarapuja (laita kaksi pussia jos haluat reilusti rapuja)


1. Kuori ja hienonna sipuli.
2. Kuullota se öljyssä, älä ruskista.
3. Lisää riisi ja kuullota aineksia muutaman minuutin ajan.
4. Kaada joukkoon viini ja anna kiehua hetken.
5. Hienonna sahrami, liuta se vesitilkkaan ja lisää riisiin.
6. Kaada kanaliemi pataan pienissä erissä, sekoita tasaisesti ja kiehauta.
7. Hauduta riisi kypsäksi; jyvien tulee olla kermaisen pehmeitä muttei kuivia ja nesteen olla imeytynyt riisiin.
8. Lisää joukkoon voi, sekoita kunnes se on sulanut.
9. Lisää basilikan lehdet ohuina suikaleina. (Rullaa lehdet mytyksi, leikkaa saksilla suoraan pataan)
10. Kun riisi alkaa olla kypsää lisää mukaan jäiset katkaravut. Jos käytät sulaneita rapuja, lisää ensin tomaatit ja viimeisenä katkikset.
11. Paloittele tomaatti pieniksi kuutioiksi ja lisää riisiin.
12. Anna kuumentua mutta vältä turhaa hauduttamista.

Tarjoile leivän kanssa. Ota vastaan kehut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti