maanantai 8. maaliskuuta 2010

Ikää pukkaa


Allekirjoittanut täyttää tänään vuosia. Vuosien tarkasta määrästä puhuminen olisi turhaa yksityiskohtiin takertumista, riittää että tiedätte minun olevan nainen parhaassa iässään.

Syntyminen kansainvälisenä Naistenpäivänä on aina tehnyt päivästä tuplasti juhlavan - ja ihmisille helpommin muistettavan. Ja lisäilona kukkia tulee välillä ihan vierailtakin tahoilta, kuten vaikkapa kauppakeskuksissa!

Leivoin ystäville pöydän notkumaan ja herkut tekivät kauppansa melkein viimeistä murua myöten. Ihanasta ruotsalaisen ruokatoimittajan Anna Bergenströmin ja hänen tyttärensä Fanny Bergenströmin kirjasta Makuja ja tuoksuja pähkinäpuun alla tein kookoskakkuset ja Hönön päärynätortun. Ensin mainitut olivat lasten mieleen ja jälkimmäinen kirvoitti aikuisilta ylistyksiä. Molemmat olivat helppoja ja nopeita tehdä ja pääsevät toistekin tarjottavien listalle.

Synttärikakun (kuvassa) pohja oli sokerikakkutyyppinen ja täytteenä suklaakiisseliä liivatteella hyydytettynä. Kokonaisuus oli pehmeän viettelevä, muttei turhan makea. Tein kakun edellisenä päivänä jotta hyytymiselle jäi riittävästi aikaa, koristelin tarjoilupäivänä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti