sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Ihanapannari


Pannari on niin tavanomaista ruokaa, että kukapa siitä blogiinsa kirjoittaisi. No minäpä kirjoitan! Pannari on monimuotoinen herkku, joka löytää paikkansa jälkiruokana, brunssileivonnaisena, välipalana, tarvittaessa jopa lauantai-illan suolapalana.

Myös pannarin kiinteydessä voi olla eroja. Koulussa tarjottiin aina paksua tiivistä pannaria, jossa eivät ilmakuplat viihtyneet. Äitini tuotos puolestaan käy malliksi juuri päinvastaisesta: kuplia ja kohoumia ohuehkossa kiiltävässä levyssä.

Oma reseptini tuottaa varsinaisen fuusiopannarin: jauhojen määrä koulupannarista, rasvattomuus terveyspoliiseilta; kardemummaa mausteeksi (ahvenanmaan pannukakku) ja jos tarjoilu ajoittuu aamuun niin päälle runsaasti Aunt Jeminan vaahterasiirappia (american pancakes). Mutta eilisen pannarin tarjosin mielettömän hyvän punaherukka-vanilja -hyytelön ja pinjansiementen kera. Ei ole voittanutta!


Pannari

3 munaa
1 litra maitoa
1 tl suolaa
3 tl kardemummaa
3 tl vaniljasokeria
3 dl jauhoja

  1. Sekoita munien rakenne rikki.
  2. Lisää maito ja mausteet.
  3. Lisää jauhot jatkuvasti sekoittaen.
  4. Laita uuni lämpenemään 200 C
  5. Anna takinan turvota kunnes uuni on lämmennyt.
  6. Laita uunipellille leivinpaperi.
  7. Sekoita taikinaa vielä kerran pohjia myöten, kaada pellille.
  8. Paista 30-40 min (aika riippuu hieman uunista)
  9. Kun paistoaikaa on kulunut 15 min, avaa luukku ja puhko haarukalla nousseet "kukkulat". Pannarin pitää olla tasainen.
  10. Anna jäähtyä puhtaan pyyhkeen alla.
  11. Tarjoile hillon ja (jos on syytä juhlaan) jämäkän kermavaahdon kanssa. Pähkinät tuovat lisämakua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti