tiistai 2. elokuuta 2011

Kesän muistoja eli Berliinin ravintoloista

Tervehdin teitä, blogini lukijat!

Vast'ikään päättynyt lomani oli paras vuosiin, täynnä aurinkoa, rentoa fiilistä ja kivoja hetkiä. Ruoanlaitto jäi sivurooliin, pääosassa ovat olleet skumppa ja mansikat.

Pidin lomaa myös bloggailusta ja edellinen kirjoitukseni oli lähinnä mobiiliyhteyden testailua Visbyn reissulta. Hyvinhän tuo toast skagen näytti sivulle latautuneen, joten tulevaisuudessa saatan useamminkin lähetellä kuvia suoraan murkinan ääreltä.

Visbyn lisäksi kävin myös Berliinissä. Paitsi että säät suosivat reipasta matkailijaa, niin myös ruokakokemukset olivat poikkeuksetta onnistuneita. Useimmiten valitsimme jonkin kortteliravintolatyylisen italiaisen, joita saksalaiset kaupungit ovat pullollaan. Valinnat menivät kerta toisensa nappiin ja herkuttelimme ihanilla pastoilla, kala-ja liha-annoksilla sekä jumalaisella tiramisulla.

Muutama sana näistä berliiniläisten italo-ravintoloiden pastoista. Loistavia annoksia yksinkertaisista raaka-aineista. Ilman kermaa. Voin vain ihmetellä, että miksi suomalaisissa ravintoloissa pastakastikkeeseen aina laitetaan kermaa? Kuka täälläkin hoksaisi, että peston voi tarjota pestona, tai että chili, oliiviöljy ja valkosipuli todellakin riittävät pastan maustamiseen?

Mahtavan makunautinnon koimme uus-aasialaisessa Nu-ravintolassa. Pyörryttävän upea kilon satsi tiikerikatkarapuja vihannesten, nuudelien ja dippikastikkeiden kanssa oli äyriäisfanin taivasosuuden arvoinen kokemus.
En ole mikään oluen ystävä, mutta Berlin Kindl Weissea tuli maistettua muutaman kerran. Oluen ja vadelmamehun sekoitus ei ollut hassumpi, vaikka ehkä hieman liian makea minun makunystyröilleni.

1 kommentti:

  1. Cool, cool, cool, täytyy ehkä tsekkaa. Mä olen totaalisen pihalla mitä teen Berliinissä. ;)

    VastaaPoista