sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Pashan makuinen pääsiäinen


Pääsiäisen ruokalajit vaihtelevat, eivätkä ole niin perinteisiin sidottuja kuin jouluna - yhtä asiaa lukuunottamatta. Isoisoäitini reseptin mukaan valmistettu pasha on erottamaton osa pyhien viettoa. 

Annos on iso ja jos syöjiä ei ole kovin montaa se kannattaa puolittaa - puolikkaastakin syö neljä aivan riittävästi. Kannattaa myös valuttaa massa kunnolla, vaikka parikin päivää, jotta ei käy kuten minulle tänään ja herkku valuu pitkin vatia. Valutusta auttaa kun harson päälle laittaa ensin astiaan sopivan lautasen ja painoksi vaikkapa muutaman säilykepurkin tai pari nyrkin kokoista kiveä. 

Ylijääneistä valkuaisista saa ainakin pellillisen marenkia tulevia herkkuja varten.

Raakelin pasha

2 dl kermaa
5-6 dl rahkaa
4-5 kanamunan keltuaista
3-4 dl sokeria
1 dl voisulaa
vaniljasokeria
100 g mantelirouhetta
Sideharsoa
  1. Sekoita rahka ja kerma, lisää keltuaiset, voi, sokerit ja mantelit tässä järjestyksessä. 
  2. Kastele sideharso ja laita se muotin päälle.
  3. Kaada seos harsoon, tarkista että muotin pohjalle jää tilaa valumanesteelle, jos siinä ei itsessään ole reikiä pohjassa
  4. Laita harson päälle ensin sopivan kokoinen lautanen (tai vastaava) ja lisäpainoksi esim. muutama isohko säilykepurkki. 
  5. Anna valua ainakin vuorokausi.
  6. Koristele karamelleilla tai vaikkapa tuoreilla marjoilla.

Aurinkoista pääsiäistä!

Pasha pasha pasha pasha pasha pasha pasha

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti