sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Hirvenlihaa a'la Wallenberg ja savujuusto

  


Sain joululahjaksi hirvenvasan jauhelihaa ja fasaanin. Jo aattoiltana tilasin kirjastosta riistakeittokirjoja useamman kappaleen; perustiedot pitää hankkia ennen jaloon ainekseen kajoamista. En ole koskaan valmistanut mitään riistasta ja ruokakokemuksenikin rajoittuvat muutamaan ravintola-annokseen.

Tatu Lehtovaaran Riistakokki-kirjasta löytyi monta hyvää ohjetta kokeiltavaksi, ja kahdesta herkulliselta ohjeesta ( Hirviwallenberg ja Savujuustolla täytetyt jauhelihakääryleet) yhdistelin oman herkkuni. Eri eläimille on omat reseptit ja neuvoja löytyi myös lihan käsittelyyn ja lisukeruokiin. 

 Jauhelihaa en sen kummemmin maustanut,  lisäsin vain savujuustoviipaleen ohueksi painellulle levylle ja muotoilin pötköksi. Kieritin lihat korppujauhoissa ja ruskistin pannulla. Valmistin kermakastikkeen paistopohjaan ja maustoin sen muskottipähkinällä ja neilikalla tavallisten pippurin ja suolan lisäksi. Annoin lihojen hautua kastikkeessa perunoiden keittymisen ajan.

Lopputulos oli herkullinen. Juusto (Polar leppäsavu) pysyi nätisti lihan sisällä mutta suli kauniisti. Liha oli maukasta ja kastike antoi sille mukavan lisän. Ihan hyvin näitä pötkylöitä voisi tehdä tavallisestakin jauhelihasta, mutta onhan hirvessä ihan oma makunsa.

Ja se fasaani? Siitä joku toinen kerta!

2 kommenttia:

  1. Hirvi on kyllä hyvää! Ja tuo kuva saa ihan veden kielelle, slurps!

    VastaaPoista
  2. @Maarit: näin on, siinä lihassa on ihan oma makunsa!

    VastaaPoista